Mariela Sarkima on 32-vuotias meikkaaja-kampaaja, kauneusbloggaja ja
tv-kasvo. Valmistuttuaan v. 1999 meikkaaja-maskeeraajaksi ja kampaajaksi v. 2001,
Mariela suuntasi pariksi vuodeksi ulkomaille töihin ja lisäoppiin. Meikkaaja-kampaajana Barcelonassa ja Karibianristeilijän kauneushoitolassa Mariela kertoo oppineensa paljon eri iho- ja hiustyypeistä, kasvonpiirteistä sekä meikki- ja hiusvärien käytöstä. Ulkomaanreissut ja 12 vuoden kokemus erilaisten naisten kanssa työskentelystä ovat opettaneet Marielalle ennenkaikkea kärsivällisyyttä ja pitkäjänteisyyttä.
"Espanjalaiset señorat ja amerikkalaiset risteilymatkustajat saattoivat toisinaan olla hyvinkin vaativia. Erilaisten ihmisten kanssa työskennellessä olen oppinut, että luottamuksen voittaminen on tärkeintä. Tämä pätee muotikuvausten- ja näytösten malleihin, omiin kampaamoasiakkasiini kuin kaikkiin niihin naisiin, jotka uskovat kaunistamisensa käsiini. Luottamussuhteen saavuttamiseen tarvitaan aina kaksi tärkeää asiaa: ystävällisyyttä ja raudanlujaa ammattitaitoa."
Monilahjakkaan kauneuden ammattilaisen kädenjälkeen luottaa moni kotimainen artisti ja esiintyjä, julkisuuden henkilö, yritysmaailman vaikuttaja sekä yhä useampi tavallinen suomalainen nainen. Marielaa nähdään usein asiantuntijana eri lehtien palstoilla ja säännöllisesti mm. Ellen kauneus-bloggaajana sekä Liv-kanavan suosittujen Liv & Learn -kauneusjaksojen juontajana, tuottajana ja käsikirjoittajana. Tänä syksynä ehtivä nuori nainen on mukana myös Leenan tyylitiimi -lifestyle -ohjelmassa kauneusasiantuntijana.